Onnen kantamoinen

Kylän talot nököttivät molemmin puolin tietä parin kilometrin matkalla. Autoja ajoi harvakseltaan tietä pitkin. Ne joutuivat varomaan leikkiviä lapsia, tielle yhtäkkiä tupsahtavaa hanhilaumaa tai hevoskärryjä. Yksi kylän pojista oli ollut jo jonkin aikaa kadoksissa. Talojen pihoilla ja ikkunaverhojen takana pohdittiin, mitä oli tapahtunut.

Poliisi ilmaantui kylään ja paineli pojan vanhempien kotiin. Hän kertoi, että muutaman kilometrin päästä oli löytynyt onnettomuuden uhri, joka pitäisi tunnistaa. Vanhemmat läksivät mukaan, isä pystyi vain nopeasti vilkaisemaan vainajaa, äiti ei senkään vertaa. Vaatteet näyttivät heistä tutuilta. Kyllä sen täytyi olla heidän poikansa.

Hautajaiset järjestettiin hetimiten. Pitihän poikapolo saada maan poveen. Kun arkkua oltiin surusaatossa kantamassa hautausmaalle, ilmaantui poika paikalle ja ihmetteli, mistä oikein on kysymys. Hänhän on elossa.

Annas olla. Muistettiin, että yksi kylän pojista on parhaillaan matkalla. Entäpä jos hän oli palaamassa kotiin ja joutunut onnettomuuteen. Ei muuta kuin muuttamaan kulkueen suuntaa. Eihän hautajaisia voi pitää vanhempien tietämättä.

Avonainen arkku kuljetettiin luultuun surutaloon. Ohut sideharso oli pantu peittämään vainajan kasvoja. Vanhemmat olivat valmistautuneet toivottamaan poikansa tervetulleeksi matkalta. He säikähtivät kulkueen tullessa pihaan, isä sai sydänkohtauksen ja kuoli, äiti jouduttiin viemään sairaalaan. Kulkue palasi takaisin hautausmaalle.

Morsian

Ravintola Transsilvaniassa pöydät on siirretty u-kirjaimen muotoon, peitetty valkoisilla liinoilla ja katettu ruokailua varten. Maljakoissa hehkuvat punaiset ja valkoiset gladiolukset. Kiireinen hovimestari luo hyväksyvän katseen ympärilleen, kaikki on kunnossa. Kansallispukuiset soittajat virittelevät soittimiaan nurkkauksessaan.

Väkeä tungeksii ovesta sisään. Tervehditään, halataan ja pussataan poskelle, ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Morsiuspari asettuu kunniapaikalle, sukulaiset ja ystävät molemmin puolin. Vaalea, tukevahko sulhanen on silminnähden ylpeä tummatukkaisesta, solakasta morsiamestaan, jonka kaulalla loistaa paksu kultaketju. Lasketaan leikkiä, syödään ja juodaan, tunnelma on mitä parhain.

Reippaan häämusiikin tahdissa tanssitaan milloin piirissä, milloin pareittain. Yksinäisetkin vedetään mukaan. Lahjoja ei anneta, vaan rahaa. Sitä tulee niin paljon, että sillä voidaan maksaa juhlien kulut ja varmaan jää vielä ylikin. Kunkin lahjoittama summa käydään kertomassa mikrofonin kautta kaikille.

Morsianta tanssitetaan niin tiuhaan, että hänen syömisestään ei tule paljon mitään. Muutenkin se on jäänyt juhlien valmistelujen vuoksi vähemmälle. Hänen ei auta muu kuin kipaista hetkeksi pois tanssilattialta ja alkaa kiireesti pistää ruokaa poskeensa. Yhtäkkiä hän rupeaa kakomaan. Musiikki pauhaa, ja ihmiset kieppuvat sen tahdissa onnellisina ja hyvin syöneinä huomaamatta mitään. Vasta kun morsian vaipuu kokoon ja kalauttaa päänsä pöytään, sulhanen ryntää paikalle. Pian on morsiamen ympärillä pieni piiri ihmisiä, ja häntä yritetään auttaa kaikin tavoin. Mutta mitään ei ole enää tehtävissä: morsian on tukehtunut ahmimaansa ruokaan.

Hautajaiset järjesteään tuota pikaa. Mitä niitä turhaan viivyttelemään. Sulhanen on muissa maailmoissa eikä tunnu tajuavan, mistä oikein on kysymys. Niin on hääväestä hautajaisväeksi muuttunut muukin joukko. Pappi puhuu kauniisti kaiken katoavaisuudesta. Morsian lasketaan hautaan.

Yöllä hautausmaalla näkyy valoa. Kaksi miestä huhkii hiki päässä, kunnes he saavat arkun näkyviin ja sen kannen auki. Morsian makaa tyynen näköisenä. Toinen miehistä nostaa häntä kainaloiden alta ja toinen yrittää saada kaulaketjun lukkoa auki. Korun he olivat huomanneet naisen kaulalla hänen hautajaisissaan. Sitten nainen alkaa kakoa. Miesten kääntämisen ja vääntämisen ansiosta lihapala oli irronnut hänen kurkustaan. Pian hän on yksin, sillä tunkeilijat juoksevat kovaa vauhtia pakoon.

Nainen astuu hitaasti ylös haudastaan ja alkaa kävellä kohti kaupungin keskustaa. Neljä naista lakaisee luudalla katua yönhimmeiden lamppujen loisteessa. Kun he näkevät aamuöisen kulkijan, he pysähtyvät kuin seinään eivätkä saa sanaa suustaan. Valkopukuinen hahmo huntu tuulessa lepattaen häviää pian pois heidän näköpiiristään.