Onnellinen

Istuuduin innoissani hengenpelastajien isoon veneeseen, kun lähdettiin ulapalle päin. Rantavesi, joka oli mustanaan ihmisiä, jäi taakse. Kuljettiin rannan suuntaisesti kauempana ihmisistä. Meri oli melkein tyyni, aurinko kimalsi veden päällä. Oli laiskan rento olo.



Alkoi tuulla, ja käännyttiin pian takaisinpäin. Ihmiset seisoivat vedessä ja heittelivät palloa toisilleen. Jotkut pariskunnat pärskivät vettä toistensa päälle. Lapset peuhasivat keskenään. Venettä täytyi kääntää nopeasti oikeaan tai vasempaan ihmisten tieltä, sillä kukaan ei väistynyt.



Yhtäkkiä huomasin olevani uppeluksissa vedessä. Säikähdin, että vene on yläpuollani ja törmään siihen. Nousin pintaan veneen vierestä. Vettä oli kainaloihin asti. Laahustin eteenpäin. Rantaan päästyäni pusersin vedet pois hameestani. Vasta silloin tajusin, että silmälasini olivat pudonneet. Kiroilin mielessäni, mutta oli vain yritettävä nähdä likinäköisillä silmillä ilman laseja.



Kävelin rantakatua pitkin hotellille päin. Hotellin löysin helposti. Huoneeni oli toisessa kerroksessa, mutta en pystynyt lukemaan huoneiden numeroita ilman laseja. Joku tuli vastaan. Pysähdyin ja avasin suuni kysyäkseni. Mietin, mitä kieltä käyttäisin. Mutta vastaantulija paineli nopeasti ohi ja heilautti vain kättään ylöspäin mennessään. Oli turha enää huutaa iksjuus mii. Palasin portaiden yläpäähän ja laskin siitä huoneen kerrallaan. Omani oli viides oikealla. Vasta silloin tajusin kaivaa esille varalasit. Kuinka onnellinen olinkaan.



Kun tein vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen, sain vastattavakseni kysymyksen, olinko etsinyt lasejani. Mustasta merestäkö? Kyllä varmasti.

Appelsiini

Ranta oli täynnä ihmisiä, jotka makailivat pyyhkeidensä päällä polttavasta auringosta välittämättä tai seisoivat rantavedessä heitellen palloa toisilleen. Uida osasivat vain harvat. Kukaan ei näyttänyt kainostelevan ruumistaan, mutta yläosattomissa näki pelkästään turistinaisia. Niin kuin sen hoikan, vaaleatukkaisen, joka seisoi kädet levällään aurinkoon päin kääntyneenä kuin majakka hietikolla tai sen pitkän ja tukevan, joka makasi kuin rannalle ajautunut iso kala vedenrajassa ja sai miehet kiertelemään ympärillään.


Kävelin rantabulevardia pitkin. Olin yksin enkä nähnyt yhtään tuttua missään. Auringonotto ei ollut minua varten, sillä ihoni paloi herkästi. Huomasin moottoriveneen, joka oli juuri lähdössä muutaman tunnin ajelulle. Kiiruhdin mukaan viimeisten joukossa ja istuuduin tyhjäksi jääneelle paikalle. Jotkut keskustelivat vaimeasti keskenään, toiset istuivat hiljaa. Vene puksutti suoraan ulapalle. Yhtään laivaa tai saarta ei näkynyt. Mustameri oli tyyni ja tyhjä.


Takaisinpäin tultaessa joku huomasi vedessä appelsiinin. Hän otti sen käteensä ja rupesi kuorimaan sitä. Sitten hän jakoi sen palasiin. Niitä oli juuri niin paljon kuin veneessä matkustajia, ja jokainen sai osansa. Kukaan ei jättänyt syömättä. Appelsiini maistui hyvältä, aivan kuin se ei olisikaan joutunut makaamaan ties kuinka kauan suolavedessä.


Yhtäkkiä veneen täytti iloinen puheensorina. Jokin näkymätön side tuntui yhdistäneen meidät. Mutta kun päästiin takaisin rantaan, kukin riensi nopeasti omille teilleen.

Suojaavat kädet

Devan hautausmaalla aivan ortodoksikirkon vieressä on kettinkiaidan ympäröimällä alueella hautakivi, paasi ja penkki. Korkeaan hautakiveen on nimen viereen kinnitetty vakavailmeisen nuoren miehen valokuva. Keltaiset liljat kukkivat kiven juurella. Paasi on mustaa marmoria ja pienen mökin kokoinen, vain matalampi. Vanhemmat hankkivat sen ainoan lapsensa kuoltua, kun eivät voineet rakentaa hänelle taloa, niin kuin olivat aikoneet. Paaden lähellä olevalla penkillä istuu yksinäinen hahmo.





Andreas oli ollut pienestä pitäen kiinnostunut junista, sillä ne kiehtoivat häntä. Hän muisti niiden aikataulut ulkoa ja kävi läheisellä asemalla päivittäin. Hän luki niistä kirjoista ja kirjoitti koulussa monet aineensa. Ylioppilaaksi päästyään hän aloitti insinöörin opinnot. Hänestä alkoi tuntua siltä, kuin hän hallitsisi junien kulkua. Hänen tavakseen tuli odottaa niiden tuloa ja kiirehtiä viime hetkellä niiden edestä. Mutta kun hän näytti ystävilleen, että pelotta kävelee lehteä lukien raiteen poikki junan lähestyessä kovaa vauhtia, hänen onnensa petti ja veturi ahmaisi hänet.





Hautausmaan portin oikealla puolella on vartijan asunto, ja sen ovi on auki. Kolme koiraa loikoilee sen lähettyvillä. Vasemmalla puolella seisoo iso enkelipatsas, jonka suojaavien käsien alla makaa neljäs ja pienin koirista.