lauantai 5. joulukuuta 2009

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Olin ilmoittautunut kätevien naisten teatterimatkalle ja läksin innolla mukaan. Retket olivat yleensä olleet parasta antia, mitä olen kätevissä saanut. Bussi läksi kello 17 parkkipaikalta. Ehdin juuri ja juuri mukaan. Muut istuivat jo topakkoina vierekkäin paikoillaan, kun minä kiiruhdin bussin takaosaan. Ajettiin Riihimäelle.

Teatterissa paikkani oli viidennellä rivillä. Yhtään kätevää en huomannut lähimaillakaan. Väliajalla kiipesin portaat ylös ihmisiä täynnä olevaan aulaan ja jäin seisomaan yksikseni yhden pylvään viereen. Huomasin, että ravintolan puolelle oli katettu syötävää ja juotavaa joukolle käteviä. Minulle ei kukaan ollut etukäteen sanonut asiasta mitään. Seisoin tungoksen keskellä, kävin vain baarin puolella juomassa lasillisen vettä. Ei huvittanut tilata muuta. En käytä lainkaan alkoholia.

Esitetty näytelmä oli farssi ja meno sen mukaista. Siinä oli huutamista, meuhkaamista ja edestakaisin kulkemista, milloin hitaammin, milloin juoksujalkaa, niin että yksi seinä alkoi välillä heilua. En pidä farsseista enkä saanut tuostakaan näytelmästä irti yhtään mitään. Eipä ole enää iloa edes kätevien retkistä. Nyt mietin vain sitä, eroanko virallisesti kätevistä ja jos eroan, niin milloin.