Kuulo puntarissa

Minua oli kismittänyt kovasti se, että en ollut kuullut sitä kätevien illassa pidettyä esitystä, jossa kätevien sihteeri kertoi lautamiehenä olostaan, sillä aihe olisi kiinnostanut minua kovasti. Kerroin siitä omahoitajallekin, kun olin hänen vastaanotollaan. Hän sanoi heti, että voisi varata minulle ajan kuulontutkimukseen, ja jos tarvitsisin kuulokojeen, niin sellainen voitaisiin kyllä hankkia. Puhisin kotona mielessäni, että sittenhän sen näkee, tarvitsenko kuulokojetta vai en, kun tutkimus on tehty, ja jos tarvitsen, niin alan sitä myös käyttää. Pakko mikä pakko.

Ei kestänyt aikaakaan, kun omahoitaja jo ilmoitti, että kuulontutkimus voidaan tehdä. Painelin sovittuun aikaan terveyskeskukseen, ja koe alkoi. Minun piti painaa napista aina, kun kuulen pienenkin äänen. Omahoitaja oli niin nopea äänestä toiseen siirtyessään, että myöhästyin jo lähdössä ja muutamia kertoja jäi kokonaan painamatta napista, vaikka äänen kuulinkin. Jotkut äänet taas olivat niin hiljaisia, että kuulin ne juuri ja juuri, ja kun mietin painanko nappia vai en, omahoitaja oli jo siirtynyt seuraavaan ääneen.

Joka tapauksessa kävi selväksi, että kuuloni oli huonontunut, niin että olisi hyvä hankkia kuulokoje. Omahoitaja kysyi, uskoisinko tottuvani siihen helposti. Osoitin silmälasejani. Olinhan tottunut niihinkin, kun oli ollut pakko. Olin joutunut hankkimaan silmälasit, kun olin ollut lukion toisella luokalla. Tuohon aikaan opettajat kirjoittivat koetehtävät taululle, ja niistä piti sitten yrittää saada selvä parhaan kykynsä mukaan. Näin taululta ennen silmälasien hankkimista vain lähinnä olevat tehtävät, ja siinä olikin ollut tekemistä, kun olin yrittänyt saada ne niin hyvin ratkaistuiksi, että saisin kokeesta silti kunnon numeron. Olin pitänyt kovasti kouluaikoinani koripallon ja pesäpallon pelaamisesta, mutta en enää silmälasipäisenä voinut niitä pelata. Sekös oli silloin harmittanut ja kovasti olikin. Olisipa ollut piilolinssejä jo tuolloin.

Nyrkit ojossa

Kello soi tunnin loppumisen merkiksi. Oppilaat työntyivät ovesta ulos. Leenalla oli ollut opetettavana 9c, pieni, latinaa opiskeleva luokka. Hän keräili kamppeensa, vilkaisi, että kaikki on kunnossa ja kiiruhti pois luokasta ja rappuja alas. Koulussa oli ainainen kiire, milloin oppitunnille, milloin välituntivalvontaan, milloin mihinkin. Rauhallista siirtymistä paikasta toiseen oli harvoin.

Kun Leena ehti ruokalan luo, hän vilkaisi sen suurista ikkunoista sisään. Oppilaita seisoi isossa piirissä. Sen keskellä oli kaksi poikaa: toinen kierteli nyrkit ojossa toisen ympärillä ja toinen seisoi paikallaan avuttoman näköisenä, kuin olisi väärässä paikassa, josta haluaisi päästä pois mahdollisimman pian. Leena tempaisi ruokalan oven auki ja karjaisi kovalla äänellä:" Täällä ei käydä minun paikalla ollessani kenenkään kimppuun. Menkää ulos välitunnille." Hänen sanansa tehosivat. Oppilaat lähtivät vähitellen kävelemään ulko-ovea kohti.

Kun Leena myöhemmin keskusteli tapahtuneesta rehtorin kanssa, niin tämä sanoi, että moni opettaja olisi vastaavassa tilanteessa jättänyt sekaantumatta asiaan ja tullut vain kertomaan hänelle, mitä on tekeillä. Hänen mielestään oli kuitenkin parempi, että se, joka oli tilanteen nähnyt, myös puuttui siihen heti. Siitä jäi kuitenkin rehtorin kanssa puhumatta, mikä olisi voinut olla sysäyksenä poikien menettelyyn.

Uskollisuus palkittiin

Viime kampaajalla käynnistäni oli kulunut jo pitkä tovi ja hiukseni alkoivat näyttää surkeilta. Niiden pelkkä peseminen ei riittäisi. Muutamien päivien päästä olin menossa terveyskeskuslääkärini luo vuositarkastukseen. Silloin halusin olla sen näköinen, että pidän huolta itsestäni ja myös ulkonäöstäni. Sehän on kuin ihmisen käyntikortti, kuinka huolitellulta hän näyttää.

Varasin ajan Mäen kampaamosta ja ilmaannuin paikalle sovittuna päivänä ja aikana. Kampaamo näytti melko tyhjältä, sillä juuri silloin siellä ei näkynyt olevan muita kuin kampaajani ja minä. Usein oli kolme neljä kampaajaakin asiakkaineen paikalla. Hiukseni leikattiin ja värjättiin. Selailin lehtiä, söin tarjotut keksit ja join mehut. Samalla puhuin kampaajani kanssa niitä näitä. Kun työ oli valmis, olin taas huolitellun ihmisen näköinen. Pidin uudesta kampauksestani.

Pois lähtiessäni minua odotti yllätys. Sain lahjaksi kauniin, punaisia kukkia täynnä olevan ruukkukasvin ja pienen laukun, jossa oli hiustenpesu- ja hoitoaineita. Miksikö? Siksi, koska olin ollut Mäen kampaamon uskollinen asiakas jo 20 vuotta. Uskollisuus palkittiin. Vuosien varrella olin tosin toisinaan miettinyt kampaamon vaihtamista, mutta enpä taida enää miettiä sellaista enkä vaihtaa.