sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Roikkuvat hiukset

En enää kestänyt katsella roikkuvia hiuksiani. Ei muuta kuin soittamaan ja varaamaan aika Mäen kampaamosta, jossa olen käynyt hoidattamassa hiuksiani jo parikymmentä vuotta. Kun olin lähdössä kampaajalle, niin pysäkillä juttelin tutun vahtimestarin kanssa niin innoissani, että olin vähällä jäädä paikalle tulleesta bussista. Ehdin viime hetkellä mukaan ja kävelin tyytyväisenä sisään.

Aloin kuitenkin ihmetellä, kun bussi kääntyi risteyksestä oikealle ja jatkoi matkaa sillan yli. Hyvänen aika sentään, minähän olen noussut väärään bussiin! Ei muuta kuin painamaan nappia ja rientämään bussista ulos lähimmällä pysäkillä joen toisella puolella. Sieltä aloin ravata puolijuoksua takaisinpäin. Keskeneräiset tietyöt hidastivat kulkemista eikä yhtään sopivaa bussia sattunut tulemaan. Jatkoin kuitenkin itsepintaisesti matkaa. Minähän menen kampaamoon ja selitän, miten kävi, ajattelin.

Olin sovitusta ajasta pahasti myöhässä, kun ehdin perille. Nuori kampaaja oli kuitenkin odottanut minua. Muita ei koko isossa kampaamossa ollutkaan. Hiukseni leikattiin ja värjättiin ja mehua ja keksejäkin tarjottiin. Mutta hinta oli vielä kalliimpi kuin viime keväänä samassa kampaamossa käydessäni. Keväällä maksoin samasta työstä 64,80 ja nyt jo 78,20 euroa. Täytyypä käydä jolloinkin kysymässä, olisiko kadun toisella puolella olevassa pikkukampaamossa vähän edullisempi hinta. Tämä kampaamo taitaa ajan mittaan olla turhan kallis minun kukkarolleni.

2 kommenttia:

  1. No, hyvä kuitenkin, kun sut silti ehdittiin ottaa sisälle ja hoitamaan hiuksesi.
    M;utta siinä olen sun kanssasi ihan sanmaa mieltä, että turhan kallista on tämä hiusjuttu!
    teet sitten mitä tahansa hiuksillesi, niin maksaa maltaita!
    Ymmärrän kyllä senkin, koska miniäni on parturikampaaja ja kosmetologikin vielä.
    Hänellä on monta työntekijää ja kaikki tarvitsee palkkansa.
    Ja sitten he kuuluvat melkein kaikki sellaseen liittoon, että heillä on sovitut taksat mitä ottavat kukin ja mistäkin.
    Eli ei paljon ole varmaankaan eroa, vaikka vaihtaisi kampajaakin.
    Ainoastaan, jos löytää jostain sellasen, mikä ei kuulu näihin liittoihin, ovat yksityisiä, niin heiltä voikin saada saman työn halvemalla, eli kannattaa kysellä!
    Kiitos käynnistäsi blogissani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi. Kiva, kun kommentoit. Joskus tuntuu siltä, että turhaan tänne kirjoittelen, ei näitä minun sepustuksiani kukaan lue kuitenkaan. Käyn aika usein sinun palstallasi lukemassa viestejä ja katsomassa hienoja kuvia. Minulta siirtyi se valokuvaaminen ensi kesään, jos suinkin silloin saan kuvatuksi. Pollenkin palstalla käyn ja kirjoittelisin sinnekin, mutta kun siellä pitäisi antaa sähköpostiosoite, niin kirjoittelukin on jäänyt. En viitsisi kirjoittaa virallista sähköpostiosoitettani näille palstoille.

    Pitäisi muuttaa tämän palstani otsikko yleisemmäksi, vaikapa Kyllikin palstaksi, niin että siihen voisin kirjoittaa muutakin kuin tarinoita.

    Kampaajalla käyn loppujen lopuksi kuitenkin aika harvoin, niin että ei siitä tule mikään kovin iso menoerä vuositasolla.

    VastaaPoista