Mummillani oli joitakin sanontoja, joita hän käytti mielellään. Kun järvi oli peilityyni, hän sanoi:"Kuakon pelto on latuuvellaan." Kuakko ilmeisesti tarkoitti kaakkuria. Lata taas on sellainen väline, jolla tasoitettiin pellot ennen kylvöä. "Sitä tulee ku ronin ojua", hän sanoi ihmisestä, joka oli kova puhumaan.
Jos hän pyysi jotakuta hakemaan jotakin, eikä tämä heti löytänyt, niin hän sanoi:" Käske pahua, käy ihte perässä." Jos hän joutui haeskelemaan huolimattomasti jätettyjä tavaroita, niin hän sanoi hakevansa niitä "kissojen ja koirien kanssa". "Lauantaepäevä on ku puuronsilimä" tarkoitti taas sitä, että lauantaina oli usein kiire.
Jos jostakin asiasta alettiin hänen mielestään puhua liikaa, niin hän totesi:" Se siitä", ja lopetti puheen siihen. Jos joku yritti kiistellä asioista hänen kanssaan, niin sanoi aika pian:"Olokoo minun puheen sitte mitätön." Muistan, kuinka minua lapsena tuon kuullessani harmitti. Hän saattoi sanoa myös:"Luovun kanteesta ku Suotorpan tyttö."
Tätini muisti kuulleensa tämän sanonnan jo lapsesta asti: "Vesi on pitkä piimän jatko, akan itku leivän jatko." Jos asiat menivät hyvin, niin sanottiin:" Se o ku päevän kämmenellä." Toinen samaa kuvaava sanonta oli tämä:"Ae onnea, sano Kasperin poeka, ku varpusen pesän löys." Jos oikein harmitti, niin saatettiin sanoa:" Ootas pakkane, ku kesä tulee."
Nykyaikana ei ihmisten puheissa kuule kovinkaan paljon erilaisia sanontoja. Ehkä kaupunkilaistuminen ja radio ja televisio ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että käytetään paljon vain yleiskieltä ja erilaiset sanonnat ja sananparet ovat jääneet melkein kokonaan unohduksiin, vaikka niiden käyttö rikastuttaisi kieltä ja tuottaisi kuulijalleen myös iloa. Mitähän asialle voisi tehdä?
Mahtaako mummisi olla ollut itä-hämälainen? Joltisenkin murre tuntui tutulle, myös monet sanonnat olivat tuttuja oamsat alapsuudestani.
VastaaPoistaVaan totta, eipä niitä enää kuulee.
Se on ihan totta, vähän niitä enää kuulee.
VastaaPoistaPitäisköhän ite vaan alkaan käyttään aina tilanteen tullessa.
Kiva kertomus sanonnoista.
aimarii ja Harakka, kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaaimarii, oikeassa olit, tuo mummini oli itähämäläinen, niin myös toinen mummini. Itse kyllä sanoimme lähinnä olevamme keskisuomalaisia, mutta lapsuudenkotiini tuli lehdistä sekä Itä-Häme että Keskisuomalainen.
Enpä enää usein kuule tuota murretta, kun en enää sielläpäin paljon liiku, mutta tuskinpa sitä silti täysin unohdan.
Harakka, minäkin pidän vanhoista sanonnoista. Niitä vain nykyisin käytetään turhan vähän. Kai niiden käyttämistä pidetään jotenkin maaalaismaisena, ja myös siksi ihmiset niitä karttavat. Sitä paitsi voi myös olla niin, että kun niitä ei yleisesti käytetä, niin ne eivät kovin helposti tule edes mieleen.