Eeva ja minä olemme kotoisin samasta pitäjästä, kävimme kumpikin oppikoulua vieraalla paikkakunnalla, mutta emme samalla, ja pääsimme ylioppilaiksi samana vuonna. Eeva on joitakin vuosia minua vanhempi. Molemmat läksimme opiskelemaan samoja aineita samaan yliopistoon. Mutta Eeva tutustui ensimmäisenä syksynä nuoreen ja ihanaan teekkariin, he menivät lyhyen seurustelun jälkeen naimisiin ja alkoivat heti hankkia lapsia. Siihen Eevan opiskelut jäivät, vajaaseen vuoteen.
Eeva ja minä soittelimme aina silloin tällöin toisillemme, sitten Eeva kutsui minut kylään. Ostin kauniin kukkakimpun, panin kesähatun päähäni ja läksin. Eevalla oli lapsi sylissään ja toinen lattialla ryömimässä, kun hän tuli avaaman ovea. Hän oli innoissaan ajatuksesta, että on kotirouvana ja hankkii miehensä kanssa paljon lapsia. Heistä tulee pomomiehiä Suomeen, hän uhosi. Melkein samaan hengenvetoon Eeva kysyi minulta: "Pääsivätkö sinun lapsesi luokaltaan?" - "Tietenkin", vastasin. En ollut koskaan valittanut hänelle, että lapsillani olisi ollut vaikeuksia koulussa.
Kun olin lähtemässä pois ja etsin kesähattuani, niin Eeva otti sen hyllyltä käteensä ja sanoi nauraen:" Katso, millainen kotsa! Keijon isän kotiapulainen on varmaankin ostanut sen itselleen ja unohtanut tänne." Otin kesähattuni muina miehinä hänen kädestään, sanoin hei, avasin oven ja läksin pois. Sen jälkeen ei ole soiteltu eikä tavattu.
Mutta kurja juttu, jos ystävyys loppui tähän "kotsaan."
VastaaPoistaÄlä sellasista välitä, ihmiset on joskus sellasia, että haluavat loukata, vaikka eivät ehkä niin tarkoitakkaan sitä.
Jos vaikka hän olikin sulle kateellinen jostain asiasta.
Ehkä sun vapaudesta mennä minne haluat.
Mutta kuvaile nyt vaan sillä pienellä kamerallasi, ihan samanlaisesti sillä kuvataan, kuin vanhoillakin.
Olisi kiva nähä kuviasi täällä.
Jollet osaa laittaa koneelle niitä, niin pyydä joltain apua, se ei ole vaikeeta, ei tarvita, kuin piuha kameraan ja toinen pää tietsikkaan, ja sinne menevät sun kuvatiedostoihisi.
Eeva ja minä emme olleet kovin läheisiä ystäviä, kävimme eri paikkakunnilla oppikoulummekin, mutta kesäisin ja lomilla tapasimme toisinaan nuorten riennoissa. Opiskelemisesta meillä oli täysin eri mielipiteet. Sekä omasta mielestäni että vanhempieni mielestä, jotka opiskeluni maksoivat, piti opiskella ja hankkia jokin ammatti eikä missään nimessä jättää opintoja kesken. En jättänytkään vaan hankin ammatin. Eevan ratkaisua en ymmärrä. Entäpä jos hänen aviomiehensä olisi sairastunut tai muusta syystä Eevakin olisi joutunut ottamaan osaa viisilapsisen perheen elättämiseen, niin vaikea hänen olisi ollut löytää töitä pelkästään ylioppilastodistuksella.
VastaaPoistaPilvisinä ja sateisina päivinä ei ole edes tehnyt mieli yrittää kuvata, mutta tällaisina päivinä voisi ehkä yrittää. Saa nähdä.