Robottina

Olen ollut monena vuonna sukuseurani tapaamisessa, joka on pidetty hotelli Arthurin tiloissa. Yhtään tuttua en ole siellä nähnyt. Kerran jo luulin yhden lähisukulaiseni tulleen, mutta kysymyksessä olikin häntä takaapäin muistuttava, punatukkainen naispoliitikko. Ensin juotiin aulassa kahvia tai teetä ja sitten kuunneltiin salissa jonkun sukuseuraan kuuluvan pitämä esitelmä. Kaikkein kiinnostavinta minusta on ollut kuunnella tunnetun pikajuoksijan kertovan harjoittelustaan ja kilpailuistaan.

Kysyin, olisiko mitään vapaaehtoistyötä, jota voisin tehdä. Kuulemma oli, nimittäin osoitetarrojen kiinnittämistä sukulehden numeroihin. Meitä oli yhtenä keväisenä lauantaiaamuna muutama vuosi sitten vanhaa tehdashallia muistuttavissa tiloissa parisenkymmentä henkeä, sukuseuran jäseniä. Haettiin tarrat ja lehdet, pantiin tarra pitkän pöydän ääressä lehden takasivulle yläreunaan, pinottiin lehdet ja vietiin ne kauemmas isompaan pinoon melkein juoksujalkaa. Otettiin lisää lehtiä ja taas sama uudestaan. Ei ollut taukoja, paitsi jos joku itse halusi pitää, ei istumapaikkoja kuin muutama eikä mitään tarjoilua. Tuli mieleen keskiaikainen, robottimainen työskentely vanhoissa tehdassaleissa.

Vuosi sitten ajattelin, että menisin ainakin vielä kerran kiinnittämään tarroja, mutta paikka oli vaihdettu, ja se olisi pitänyt etsiä. Sitä paitsi nukuin hyvin huonosti edellisen yön. Niin loppui robottina olo minun osaltani siihen. Roboteista ei kuitenkaan ole ollut puutetta, sillä sain lehteni. Minusta ei vain ollut pitemmän päälle robotiksi.