Olin maalla lähdössä teatteri-iltaan Seurojentalolle. Oli kesäisen leppeä ilma eikä parin kilometrin kävely haitannut, päinvastoin. Yleensä menen mieluummin jonkun kanssa, mutta nyt ei auttanut muu kuin mennä yksin, sillä ei ollut ketään seuraksi.
Tulin Seurojentalolle hyvin ajoissa ja saatoin vapaasti valita mieleiseni istumapaikan, sillä juhlasali oli vielä tyhjä. Valitsin keskikäytävän viereisen paikan oikealta puolelta toisesta rivistä, kun en kehdannut mennä ensimmäiseen riviin, enhän minä. Kesti vähän aikaa, ennen kuin alkoi tulla muita katsojia ja sali täyttyä.
Sitten tapahtui se, mitä olin pelännyt. Joku tuli istumaan ensimmäiseen riviin juuri minun eteeni. Se oli naapurikylän mahtirouva upseerimiehensä kanssa. Ketään muita ei ollut ensimmäisellä rivillä, niin että tilaa olisi ollut vähän kauempanakin. Pihisin kiukusta ja mietin kuumeisesti mitä tekisin. "Ei saa herättää huomiota, ei saa herättää huomiota", äidin usein käyttämät sanat pyörivät mielessäni. Siinä miettiessäni, mitä teen vai teenkö mitään, sali alkoi vähitellen täyttyä. Oli myöhäistä vaihtaa enää paikkaa.
Näyttämöllä esitettiin Maria Jotunin näytelmää "Amerikan morsian" ja oikein hyvin esitettiinkin. Seurasin sitä erittäin kiinnostuneena, varsinkin kun ystävättäreni näytteli Amerikan morsianta, josta puhuttiin koko ajan ja jonka odotettiin saapuvan paikalle milloin hyvänsä. Toisella puoliajalla se Amerikan morsian viimein saapui, ja koko katsomo kohahti, vaikka näyttelijä oli kaikille tuttu. Minä olin Amerikan morsiamen tuloa odottaessani unohtanut hetkeksi koko mahtirouvan. Niin se Jotunin teksti vei mennessään. Mutta sen päätin, että tästä lähtien en enää arkaile paikkaa valitessani, menen vaikka parhaalle paikalle, jos se on vapaa.
NO, voi, mikset heti ilman muuta mennyt parhaimmille paikoille, jos vapaat vielä olivat.?
VastaaPoistaMutta näytelmä oli varmaan hyvä.
Kuule, nykyään ei enää mitkään mahtirouvat, eivätkä upseerit ole sen kummempia ihmisiä, kuin paskakuskitkaan. Tai,, paskakuskia tarvitaan kylläkin enemmän, ja paskaan hukuttaisiin, jos ei heitä olisi.
Eli he ovatkin tässä jaoettelussa nyt kuitenkin kaikkein tärkeempiä!
En halua sua loukata, mutta älä jaottele ihmisiä, me ollaan kaikki samanarvoisia tässä maailmassa, tehdään sitten mitä tahansa työksemme, vaikka ei tehtäisi mitään!
UPseerit, ja heidän rouvat ovat samaan kastiin kuuluvia kuin tavalliset duunaritkin!Ja heidän rouvansa.
Onneksi ei enää eletä 30-lukua!
Ja sä kanssa nyt nouset sieltä ylös, ja menet ottamaan niitä kuvia olet meille kaikille tärkeä ihminen.Ja olet luvannut ottaa niitä kuvia!
Mä haluan nähdä niitä sun kuviasi !
Nyt jään oottamaan niitä kuvia!
Ja muista, etä olisit voinut mennä siihen etupenkkeihin itekkin istumaan.
Kannatan ilman muuta kuvien ottamista. Alun perin piti kokeilla, saisinko joitakin parvekekukkia onnistumaan. Tuskinpa töppaan täydellisesti, mutta vielä ei ole uusi aparaatti kovin hyvin hallinassa. No, jos en muuta keksi, niin kuvaan parveketta ja ympäristöä ja otan kuvat peräkkäin. Kaipa harjoittelu tekee vähitellen tässäkin asiassa mestarin.
VastaaPoistaMinua ihmetytti se mahtirouva, kun hänen piti varta vasten ängetä juuri minun eteeni istumaan, kun muitakin paikkoja olisi ollut. Täytyisi muistaa pitää hienovaraisesti omakin puolensa. Jos taas on liian kiltti ja itsee aina vain väistyy, niin tuskin sellaiselle annetaan paljonkaan arvoa.
Mihin ihmeeseen tästä ovat hävinneet ne tänne eilen kirjoitetut kaksi kommenttia: Harakan ja minun? ( Viitsisitkö, Harakka, kirjoittaa kommenttisi uudelleen? ) En ainakaan tahallani ole mitään poistanut enkä poista, vaan ihan kaikki kommentit ovat tervetulleita. Mahtirouva oli muuten minun keksimäni vähän ironiseksi tarkoitettu sana tuolle eteeni ängenneelle epäkohteliaalle naiselle.
VastaaPoistaNo, voi itku! Nyt ne kommentit ovat taas ilmestyneet. On tämä tietokonemaailma sitten ihmeellinen, välillä on jokin teksti paikallaan ja välillä ei.
VastaaPoista