Olin ajatellut lähteä pienelle lenkille ja kävellä ensin Arto Siikamäen tekemän alumiinipatsaan luo, joka on viralliselta nimeltään Lepotauko 2. Minusta nimeksi kävisi paremminkin Kasvoton mies, sillä istuvalla sotilaalla on kaikki muuten paikallaan, paitsi että kasvojen kohdalla on pelkkä aukko. Ehkä tuo sopii hyvin, sillä sotilaathan kuuluvat kasvottomiin, joukkoihin, jotka ovat sotakoneiston osia, tahtoivat sitten tai eivät. Puolustussota on kenen hyvänsä varmaan helpompi ymmärtää kuin hyökkäyssota.
Kasvottoman miehen luota jatkaisin matkaa leikkipuiston viertä lammelle, joka on ankkojen ja sorsien lempipaikka. Sen takana ja vieressä aukenevat kentät, joille on aivan kuin ripoteltu sinne tänne kivipaasia, puolalaisen kuvanveistäjän aikaansaannoksia. Olisi jo vähitellen minunkin aika tiirailla niitäkin lähempää eikä aina vain matkan päästä.
Aina kun kävelen Keravajoen ylittävälle uudemmalle sillalle, menen sen puolivälin paikkeille ja katselen sieltä uomassaan laiskasti virtaavaa ruskeaa vettä. Uimaan ei Keravanjokeen tee mieli. En ole siinä nähnytkään muiden uivan kuin sorsien.
Jatkaisin matkaa Keravanjoen vartta pitkin pienen kosken tapaisen ohi aina 1700-luvulta peräisin olevalle kiviselle holvisillalle, joka kuului vanhaan tiehen, joka kulki Helsingistä Hyrylän kautta Hämeenlinnaan. Sillalta kääntyisin takaisin ja tulisin niittyjen, peltojen, kasvimaiden ja urheilukentän ohi taas lähtökohtaan. Kävelijöitä ei yleensä koskaan ole matkan varrella näkynyt, vain joitakin pyöräilijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti