Vuosi sitten Leena soitti ja kertoi, että hän yrittää järjestää tapaamisen, jos se kenelle meistä entisistä työtovereista suinkin sopii. Sanoin, että minulle kyllä käy, ja sovittiin aika. Istuttiin sitten Omenapuussa, syötiin ja juteltiin sydämen kyllyydestä. Puhumista riitti. Meitä oli vain kolme, ja siksi oli paljon helpompi jutella, kuin jos iso joukko olisi ollut paikalla kuten edellisenä vuonna.
Lähdimme samaan aikaan pois. Kuljimme Keskuskadulla nuoren naisen ohi, joka oli polvillaan anovassa asennossa kädesssään peltipurkki, jossa oli muutama kolikko. Kuljin ensin toisten mukana ohi, mutta sitten käännyin ja menin naisen luo. Annoin hänelle kymmenen euron setelin ja sanoin romaniaksi, että pane tämä eri paikkaan talteen, ettei kukaan sitä vie sinulta. Tuskinpa hänelle monikaan paikallinen on puhunut Helsingin kaduilla hänen äidinkieltään. Kun läksin jatkamaan matkaa, hän jäi katsomaan suurin, ihmettelevin silmin.
Oi, mikä tilanne! En ihmettele lainkaan, jos nuori nainen katsoi sinua hämmentyneenä.
VastaaPoistaItselleni sattui vastaavaa talvella, kun kiireissäni lähestyin Kampin linukka-asemaa. Juoksin maassa polvilllaan, lumessa kyyhöttävän naisen ohi. Nuori hänkin oli. Käännyin ja tyhjensin taskuistani kaikki kolikot hänelle, ehkä 6-7 €, muuta rahaa minulla ei ollutkaan. Kieltä en osannut, mutta sain viehättävän ja aran hymyn. Se lämmitti minua ehkä enemmän, kuin muutama lantti häntä.
Hienosti teit, kun palasit!
VastaaPoistaKyllä hyvyys tulee aina jotenkin takaisin!
Kiitos, aimarii ja Harakka kommenteistanne. Ajattelen samoin kuin tekin. Minua on ärsyttänyt se, kun olen kuullut tai lukenut jonkun sanovan, että ei kerjäläisille pidä antaa mitään, sillä muuten he eivät lopeta kerjäämistään. Aivan kuin joku kerjäisi huvikseen eikä tarpeeseensa. Minä ainakin aion antaa vähän rahaa seuraavallakin kerralla, jos kohtaan jonkun kerjäläisen.
VastaaPoista