Niin kauan kuin muistan olen pitänyt runoista. Kun kotona sain toivoa lahjaa, oli sitten kysymys joulusta, tai nimi- tai syntymäpäivästä, niin useimiten toivoin kirjaa, varsinkin runokirjaa. Leinon Helkavirret minulla on ollut parikymppisestä, ja kaikkiaan runokirjoja minulla on kuutisenkymmentä. Kirjastosta voi ilman muuta lainata luettavakseen myös runokirjoja, mutta minusta ei runoja oikein voi lukea kuin komennuksesta kuukauden ajan, vaan niitä pitäisi voida lukea silloin, kun mieli tekee.
Nuorena sain ottaa kesäisin lausuntatunteja ja lausuin mielelläni eri tilaisuuksissa. Varsinkin koulun juhlissa olin vakituinen esiintyjä, mutta lausuin muissakin tilaisuuksissa. Muistan harjoitelleeni niinkin, että kuljin vintin portaita ylös ja alas ja lausuin samalla ääneen. Antoiko opettajani tuollaisen ohjeen vai keksinkö sen itse, sitä en enää muista.
Erikoisesti kaksi tilaisuutta, joissa esiinnyin, ovat jääneet mieleeni. Toinen on kinkerit, joilla esitin rukouksen ja toinen juhlat, joilla koulutoverini ja minä lausuimme vuoropuheluna runon, kahden sankarivainajan keskustelun. Näyttämöllä oli vain kaksi havuin peitettyä kumpua. Meitä ei näkynyt, sillä olimme kulisseissa. Vain äänemme kuului. Melkein vieläkin voin aistia sen tunnelman, joka tuolloin vallitsi. Yleisö kuunteli täysin hiljaa.
Leinon runoja olen lukenut mielelläni. Varsinkin runo "Tumma" on tullut luetuksi moneen kertaan. Siitä tähän lyhyt lainaus lopusta:
"-niin eli ikänsä kaiken ,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat,
päällimmäisiksi paremmat."
Pankaamme päivät päälletyksin, niin paremmat kuin pahemmat ja päällimmäisiksi paremmat, mutta älkäämme Tumman lailla olko iloitsematta tai surematta.
Meillä mun äiti oli sellanen, että oli monessa paikassa lausumassa runoja.
VastaaPoistaJa oli kyllä hyvä siinä, ja häntä sitten pyydettiinkiin kaikkiin erilaisiin tilaisuuksiin.
Joskus äiti oli lausumassa runoa jossain äitienpäiväjuhlilla, ja muistan vieläkin,kun minä jännitin äitin runonlausuntaa enemmän, kuin äiti itse!
Ja olen minäkin joskus voittanut koulun runokilpailun, ehkä äitiltäni perintönä se lahja.
Mullakin on monta runokirjaa, ja aina ostankin kirppareiltakin, jos löytyy mielenkiintoinen.
Lopuksi sulla oli hyvä toi runopätkä. Niin pitäisi tehdäkkin, kun siinä neuvotaan!
Minun äitini ei lausunut runoja, mutta hän piti puheita ja varmaankin piti niiden pitämisestä. Minä taas en ole koskaan erikoisemmin pitänyt puheiden pitämisestä. Sitä paitsi tuolloin maalaiskoulusta kaupunkikouluun muuttaminen teki minusta pitkäksi aikaa ujon ja aran, mitä en aikaisemmin koskaan ollut ollut.
VastaaPoistaNiinpä, pannaan päivät päälletyksin ja päällimmäisiksi ne paremmat.
Kiva, kun kommentoit ja hyvä kuulla, että sinäkin pidät runoista. Välillä tulee vain tunne, että ei näitä minun sepustuksiani kuitenkaan kukaan lue. Siksikin on hyvä saada palautetta. Tahtoo kyllä itsellenikin käydä niin, että vaikka käynkin lukemassa muidenkin kirjoittajien tekstejä, niin palaute tahtoo jäädä antamatta. Tänne nettiin ja netin tavoille on vielä totuttelemista.