Kun tulin aikoinaan monia vuosia sitten opiskelemaan Helsinkiin, niin vanhempani järjestivät minulle tuttaviensa kautta asunnon. Se oli entisen kaupunginjohtajan lesken ison asunnon yksi huone. Uloskäynti oli keittiön rapun kautta. Vuokraemäntääni en nähnyt kuin pari kertaa. Hänellä kävi kerran viikossa siivooja, joka siivosi koko ison asunnon, myös minun huoneeni, vaikka omasta mielestäni pidin kyllä sen kunnossa. Ei siinä muuta ollutkaan kuin sänky, pöytä, pari tuolia, kaappi ja matto lattialla. Ei muuten mitään, mutta minua vähän nolotti, kun vanhempani saivat vielä muun lisäksi huoneen siivouksenkin maksettavakseen. Muutin pois siitä asunnosta vuoden päästä tavallisten ihmisten pariin.
Pidin kouluaikoinani erikoisesti ainekirjoituksesta. Päiväkirjatkin kirjoitin lähinnä täyteen itse keksimiäni tarinoita. Olisin halunnut ylioppilaaksi päästyäni toimittajakouluun, mutta se muutti Helsingistä Tampereelle, enkä mennyt perässä yrittämään sinne. Sitä paitsi ajattelin, että kyllä kai sitä pääsee lehtialalle muullakin kuin toimittajakoulun lopputulkinnolla.
Isäni järjesti tuttavuuksiensa kautta minulle mahdollisuuden tavata Helsingissä silloinen Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja. Jospa pääsisin tuohon lehteen kesäksi töihin. Menin paikalle vähän ujona ja arkana, mutta kuitenkin toiveikkain mielin. Minulla oli mukanani juttu, joka oli julkaistu paikallislehdessä. Olin Länsi-Berliinin matkani aikana käynyt siinä sen kaupunginosassa, jonka kadut oli nimetty tunnettujen suomalaisten tiedemiesten ja taiteilijoiden mukaan ja kirjoittanut siitä.
Tuo päätoimittaja vilkaisi puolella silmällä pari sekuntia kirjoittamaani juttua, ei lukenut sitä eikä antanut sitä minulle takaisin, vaan antoi sen vain hitaasti valua kädestään lattialle. Kumarruin ja nostin sen lattialta hyvin pettyneenä päätoimittajan käyttäytymisen takia ja lähdin pois. Ei taidettu sanoa edes näkemiin. Toista kertaa en ole koskaan yrittänyt päästä mihinkään lehteen töihin. Olkoot minun puolestani. Onhan onneksi ollut muitakin töitä.
Kyllä käyttäytyi sinua kohtaan aika tylysti.
VastaaPoistaJa epäkunnioittavasti.
Eipä tollasessa tilanteessa oikein mitään muuta tulisikkaan mieleen, kuin lähteä pois.
Mutta onneksi olet saanut muita töitä.
Oletko vielä työelämässä, vai oletko ehkä jo eläkkeellä.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, miten aikuinen mies saattoi käyttäyttyä noin lapsellisesti. Ensin hän itse kysyi, onko minulla mukanani jotain omaa tekstiä, ja sitten kun oli, hän ei viitsinyt edes lukea sitä. Miksi ei Länsi-Berliinistä kirjoitettu juttu hänelle kelvannut? Enpä ole missään lehdessä nähnyt juttua tuosta Berliinin kaupunginosasta. Hänen olisi luullut tajuavan, kuinka ikävältä hänen menettelynsä minusta tuntui. Minun mielestäni meidän ihmisten tulisi yrittää ajatella asioita myös toisen ihmisen kannalta, varsinkin tuommoisissa kohtaamistilanteissa. Itse en olisi ainakaan tyytyväinen itseeni, jos olisin tahallani ilman minkäännäköistä syytä pahoittanut jonkun toisen ihmisen mielen.
VastaaPoistaEn ole enää työelämässä, vaan eläkkeellä.
Eipä ollut rohkaiseva teko nuorta tyttöä kohtaan! Onneksi ikä tuo mukanaan sen verran itsevarmuutta, että sitä uskaltaa olla oma itsensä eikä anna tuollaisten tylyjen ja typerien ihmisten liikaa vaikuttaa elämäänsä.
VastaaPoistaEi ole helppoa olla nuori, tuollaisia tyyppejähän riittää jokaiselle työpaikalle, valitettavasti.
No, ei todellakaan ollut mitenkään rohkaiseva tuon päätoimittajan käytös. Minusta se ei silloin tuntunut normaalilta eikä tunnu normaalilta nytkään. Voi kai sitä olla päätoimittajinakin luonteeltaan ihan omituisia tyyppejä, kun vain saavat sen lehtensä aikaiseksi.
VastaaPoistaYhtenä kesänä monia vuosia sitten olin oman ammattialani kesäpäivillä. Istuimme juuri isossa salissa kuuntelemassa jotain luentoa, kun lähelläni istunut mies alkoi kesken kaiken polttaa tupakkaa. Häneen luotiin ihmetteleviä katseita, niin tein minäkin, mutta hän selitti meille lähellä istuville, että kun hän on täällä työn puolesta, sillä hän joutuu tekemään lehteen jutun näistä kesäpäivistä, eikä hän ole kuuntelemassa näitä luentoja huvikseen niin kuin me muut, niin hän saa silloin polttaa. Minusta tuo perustelu tuntui silloin huonolta ja tuntuu yhä edelleenkin. Onneksi nykyisin ei kukaan voi noin vain tupakoida ihan missä hyvänsä.