Alex

Alexilla on kapeat kasvot, suora nenä ja paksut viikset. Kaulassaan hänellä on musta rusetti. Hän istuu käsi tuolin käsinojalla vierellään kaksi sukulaispoikaa ja katsoo suoraan kuvaajaan.

Hän toimi suuren metsäyhtiön kasöörinä, meni rahat laukussaan työmaille ja maksoi miehille palkat. Hän asui Vahvaselkien omistamassa talossa, ja hänen osoitteekseen riitti pelkkä Mikkeli. Hänellä ei ollut perhettä taakkanaan, mutta tuttuja ja ystäviä ympäri kaupunkia.

Viisikymppisenä hän kuitenkin jätti kaiken ja läksi leskeksi jääneen sisarensa avuksi pieneen maalaiskylään, niin kuin oli luvannut keuhkotautiin sairastuneelle langolleen. Hänellä oli usein päällään kirjavat liivit, ja hän vaikutti muutenkin herraskaiselta. Mutta hän oli ahkera ja tunnollinen, teki maanviljelystöitä ja hoiti kauppaa.

Sisarensa lapsille hän oli ankara ja vaati näitä näyttämään aikaisin heräämisessä ja työnteossa palvelijoille esimerkkiä. Hän vahti näiden menoja ja läksi mukaan nuorten tapaamisiin.

Vanhemmiten hän kuitenkin pehmeni eikä ankaruudesta näkynyt jälkeäkään. Hän ajoi polkupyörällä housunlahkeet pyykkipojilla kiinnitettynä ja tarjosi sukulaislapsille vierailulle tullessaan valkoisia yskänpastilleja. Hänellä oli hyllyssään Topeliuksen, Björnsonin ja Tolstoin teoksia sekä ruotsinkielinen runo- ja kemiankirja, vaikka hän ei osannut vieraita kieliä. Valokuvat ja postikortit hän oli järjestänyt omiin albumeihinsa. Alex oli isoäitini veli, ja hän antoi aarteensa minulle lahjaksi.

Suurin osa postikorteista oli Annilta. Hän kehotti Alexia elämään terveenä, iloisena tai oikein reilusti, toivotti hauskaa kesän loppua tai hupaisaa joulua ja ilmoitti, että kirje seuraa. Viimeisessä kortissa oli pelkästään kysymys: Miksikäs olet vaiti.