Suojaavat kädet

Devan hautausmaalla aivan ortodoksikirkon vieressä on kettinkiaidan ympäröimällä alueella hautakivi, paasi ja penkki. Korkeaan hautakiveen on nimen viereen kinnitetty vakavailmeisen nuoren miehen valokuva. Keltaiset liljat kukkivat kiven juurella. Paasi on mustaa marmoria ja pienen mökin kokoinen, vain matalampi. Vanhemmat hankkivat sen ainoan lapsensa kuoltua, kun eivät voineet rakentaa hänelle taloa, niin kuin olivat aikoneet. Paaden lähellä olevalla penkillä istuu yksinäinen hahmo.





Andreas oli ollut pienestä pitäen kiinnostunut junista, sillä ne kiehtoivat häntä. Hän muisti niiden aikataulut ulkoa ja kävi läheisellä asemalla päivittäin. Hän luki niistä kirjoista ja kirjoitti koulussa monet aineensa. Ylioppilaaksi päästyään hän aloitti insinöörin opinnot. Hänestä alkoi tuntua siltä, kuin hän hallitsisi junien kulkua. Hänen tavakseen tuli odottaa niiden tuloa ja kiirehtiä viime hetkellä niiden edestä. Mutta kun hän näytti ystävilleen, että pelotta kävelee lehteä lukien raiteen poikki junan lähestyessä kovaa vauhtia, hänen onnensa petti ja veturi ahmaisi hänet.





Hautausmaan portin oikealla puolella on vartijan asunto, ja sen ovi on auki. Kolme koiraa loikoilee sen lähettyvillä. Vasemmalla puolella seisoo iso enkelipatsas, jonka suojaavien käsien alla makaa neljäs ja pienin koirista.