Onnellinen

Istuuduin innoissani hengenpelastajien isoon veneeseen, kun lähdettiin ulapalle päin. Rantavesi, joka oli mustanaan ihmisiä, jäi taakse. Kuljettiin rannan suuntaisesti kauempana ihmisistä. Meri oli melkein tyyni, aurinko kimalsi veden päällä. Oli laiskan rento olo.



Alkoi tuulla, ja käännyttiin pian takaisinpäin. Ihmiset seisoivat vedessä ja heittelivät palloa toisilleen. Jotkut pariskunnat pärskivät vettä toistensa päälle. Lapset peuhasivat keskenään. Venettä täytyi kääntää nopeasti oikeaan tai vasempaan ihmisten tieltä, sillä kukaan ei väistynyt.



Yhtäkkiä huomasin olevani uppeluksissa vedessä. Säikähdin, että vene on yläpuollani ja törmään siihen. Nousin pintaan veneen vierestä. Vettä oli kainaloihin asti. Laahustin eteenpäin. Rantaan päästyäni pusersin vedet pois hameestani. Vasta silloin tajusin, että silmälasini olivat pudonneet. Kiroilin mielessäni, mutta oli vain yritettävä nähdä likinäköisillä silmillä ilman laseja.



Kävelin rantakatua pitkin hotellille päin. Hotellin löysin helposti. Huoneeni oli toisessa kerroksessa, mutta en pystynyt lukemaan huoneiden numeroita ilman laseja. Joku tuli vastaan. Pysähdyin ja avasin suuni kysyäkseni. Mietin, mitä kieltä käyttäisin. Mutta vastaantulija paineli nopeasti ohi ja heilautti vain kättään ylöspäin mennessään. Oli turha enää huutaa iksjuus mii. Palasin portaiden yläpäähän ja laskin siitä huoneen kerrallaan. Omani oli viides oikealla. Vasta silloin tajusin kaivaa esille varalasit. Kuinka onnellinen olinkaan.



Kun tein vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen, sain vastattavakseni kysymyksen, olinko etsinyt lasejani. Mustasta merestäkö? Kyllä varmasti.