Appelsiini

Ranta oli täynnä ihmisiä, jotka makailivat pyyhkeidensä päällä polttavasta auringosta välittämättä tai seisoivat rantavedessä heitellen palloa toisilleen. Uida osasivat vain harvat. Kukaan ei näyttänyt kainostelevan ruumistaan, mutta yläosattomissa näki pelkästään turistinaisia. Niin kuin sen hoikan, vaaleatukkaisen, joka seisoi kädet levällään aurinkoon päin kääntyneenä kuin majakka hietikolla tai sen pitkän ja tukevan, joka makasi kuin rannalle ajautunut iso kala vedenrajassa ja sai miehet kiertelemään ympärillään.


Kävelin rantabulevardia pitkin. Olin yksin enkä nähnyt yhtään tuttua missään. Auringonotto ei ollut minua varten, sillä ihoni paloi herkästi. Huomasin moottoriveneen, joka oli juuri lähdössä muutaman tunnin ajelulle. Kiiruhdin mukaan viimeisten joukossa ja istuuduin tyhjäksi jääneelle paikalle. Jotkut keskustelivat vaimeasti keskenään, toiset istuivat hiljaa. Vene puksutti suoraan ulapalle. Yhtään laivaa tai saarta ei näkynyt. Mustameri oli tyyni ja tyhjä.


Takaisinpäin tultaessa joku huomasi vedessä appelsiinin. Hän otti sen käteensä ja rupesi kuorimaan sitä. Sitten hän jakoi sen palasiin. Niitä oli juuri niin paljon kuin veneessä matkustajia, ja jokainen sai osansa. Kukaan ei jättänyt syömättä. Appelsiini maistui hyvältä, aivan kuin se ei olisikaan joutunut makaamaan ties kuinka kauan suolavedessä.


Yhtäkkiä veneen täytti iloinen puheensorina. Jokin näkymätön side tuntui yhdistäneen meidät. Mutta kun päästiin takaisin rantaan, kukin riensi nopeasti omille teilleen.