Tuuli löyhytteli kylpyläkaupungin rantakadun lehmuksia, ja kuivia lehtiä putoili maahan. Syksy ei ollut vielä tullut täydellä voimallaan, mutta sen haistoi jo ilmassa. Aurinkoa ei näkynyt, sillä paksut pilvet peittivät taivaan. Uimaranta oli muutamaa uskalikkoa lukuun ottamatta tyhjä.
Kävelin kyllästyneenä katua pitkin. Vastaan tuli tuttu hengenpelastaja, joka oli lähdössä saattamaan lankoaan Constantan rautatieasemalle. Ei muuta kuin mukaan. Mikä hyvänsä olisi vaihtelua yksinäisen lampsimisen rinnalla. Hain vain nopeasti hotellihuoneesta kassin, johon pistin sateenvarjon, kameran ja lämpimän takin, jos vaikka sattuisin niitä tarvitsemaan.
Bussi tuli myöhässä ja pullisteli ihmisistä. Sain vaivoin tungettua itseni keskiovesta sisään. Jotkut miehet jäivät seisomaan rappusille toinen jalka avonaisen oven ulkopuolella. Päätepysäkiltä juostiin peräkanaa asemalle ja lähtölaitureita kohti.
Juna puksutti paikalle ja lähti miltei saman tien. Lanko nousi siihen ja jäi rapuille vilkuttamaan. Kun viimeinen vaunu oli kohdalla ja vauhti jo kiihtymässä, riuhtaisi hengenpelastaja kassin kädestäni ja hyppäsi samaan junaan. Hetken seisoin täysin jähmettyneenä paikoillani. Sitten minua alkoi suututtaa, ja kiukkua pihisten palasin takaisin hotelliin.
Opas tuli mukaan poliisiasemalle. Meidät vietiin kapeaan ja pitkään huoneeseen. Kaksi poliisia raahasi sinne pientä miestä, jolla oli päällään liian iso vaaleanharmaa puku. Mies pisti kätensä ristiin, vilkaisi ylöspäin ja sanoi: "Minä vannon Jumalan nimeen, että en ole varastanut mitään." Silloin yksi poliiseista kysyi nauraen:"Kukas se sellainen on?" Samassa avonaisesta ikkunasta lensi sisään iso lintu, joka siivet läiskien kierteli huoneessa ympäriinsä, kunnes löysi tien takaisin takaisin ulos. Kukaan ei sanonut mitään.
Kassi jäi sille tielleen.
Sellasta elämä monesti on, ei kehenkään voi oikein luottaa.
VastaaPoistaElämä on muuttunut pahemmaksi, ja ehkä siinä onkin yksi syy, kun Jumala on kokonaan unohdettu!
Tuo tarina on kommunismin ajalta Romaniasta, jolloin sinne tehtiin Suomesta ryhmämatkoja ja jolloin minäkin kävin siellä aika monta kertaa. Siellä on hyvin kaunis luonto, matkat olivat edullisia ja ihmisetkin olivat ystävällsiä, vaikkakin aika varovaisia, sillä virallisesti he eivät olisi saaneet tuolloin olla tekemisissä turistien kanssa. Kirkot saivat toimia, mutta mitä korkeammassa asemassa oli, niin sitä parempi oli, jos oli ateisti. Oletin, että sellainen, joka oli toiminut monena kesänä hengenpelastajana, jonka kanssa olin jutellut ihan normaalisti ja joka vaikutti tavallisen mukavalta tyypiltä, olisi sen verran luotettava, että rohkenisin lähteä samaa matkaa Constantan asemalle eikä mieleeni tullut, että hän voisi syyllistyä varastamiseen, mutta väärässä olin. Juuri tuommoinen tyyppi varasti kassini. Ihmistuntemukseni sai kovan kolauksen. Tuo loppuhuipennus isoine lintuineen, harmaapukuisine pienine miehineen ja nauravine poliiseineen on sekin totta, vaikka se minusta tuntui silloin ja tuntuu edelleen aika uskomattomalta. Joskus todellisuus on tarua ihmeellisempi.
VastaaPoista