Kuolleitten talon edessä seisoi kuorma-auto, jonka lavalle kannettiin avonaista arkkua. Siinä lepäsi kaunis ruskeatukkainen nainen, jonka kasvoilla oli rauhallinen ilme. Hänellä oli päällään kirkkaanpunainen puku, kaulassaan kultaketjut ja sormissaan paksut sormukset. Naisen iso, kehystetty valokuva asetettiin huolellisesti kuljettajan koppia vasten. Lavan täytti kukkien meri.
Soittokunta asettui kärkeen ja alkoi marssia musiikin tahdissa hitaasti eteenpäin. Auto seurasi, ja sen jäljessä kulki seppeleineen omaisten ja ystävien joukko. Kaduilla parveili ihmisiä, joista moni pysähtyi uteliaana katsomaan. Niin tein minäkin.
Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta. Nainen näytti kuolleena niin elävältä, että tuntui siltä, kuin hänen kasvonsa olisi pitänyt suojata polttavilta säteiltä. Saattue kiersi kaupungin halki naisen kodin ja työpaikan, ison tavaratalon, kautta ja palasi hautausmaalle, jossa arkku laskettiin hautaan.
Nainen oli ollut palaamassa lomaa viettämästä Mustan meren rannalta miehensä ja pienen poikansa kanssa. Kotimatkalle oli lähdetty varhain aamulla ja ajettu mutkaisia teitä läpi yhä uusien kylien ja kaupunkien. Oli jo iltapimeä, eikä kotikaupunkiin Devaan ollut enää pitkälti, kun nainen yhtäkkiä huudahti säikähtyneenä:
- Katso. Tuulilasiin lensi iso perhonen.
- Pysähdytään hetkeksi, sanoi aviomies tyynesti. Hän ei nähnyt mitään perhosta. Vaimo oli varmaan vain ajamisesta väsynyt.
Poika nukkui takapenkillä. Vanhemmat keskustelivat puoliääneen. Nainen rauhoittui vähitellen. Mies siirtyi kuljettajan paikalle ja ryhtyi ajamaan.
Parin kilometrin päässä auto törmäsi tiensivuun pysäköityyn kuorma-autoon, jossa ei ollut valoja. Nainen kuoli, mies ja poika eivät loukkaantuneet lainkaan.
Tällaista tapahtuu, oikeastikkin.
VastaaPoistaUskon, että meillä kaikilla on oma aikansa olla täällä.
Kaikella on joku tarkoitus!
Tässä tarinassa oli naisen aika tullut, oli niin tarkoitettu!
Mutta yhtään hiustakaan ei putoa Hänen tietämättään!
Ehkä perhonen oli enne. Uskon vahvasti siihen, että meillä jokaisella on oma aikamme, jota ei voi muuttaa.
VastaaPoistaSurullinen kertomus.
Hei, Harakka ja aimarii Kiitos kommentistanne.
VastaaPoistaEn ole aikaisemmin yleensä uskonut enteisiin, tosin en ole niistä paljon mitään kuullut tai lukenutkaan, mutta tuosta tuon naisen näkemästä perhosesta kuultuani aloin ajatella, että entäpäs, jos sittenkin on olemassa enteitä.
Tuntuu siltä, kuin täällä koto-Suomessa ei tapahtuisi niin erikoisia juttuja kuin jossain ulkomailla.