Prinsessa Sirilena oli pieni iloinen tyttö, jolta puuttui edestä kaksi hammasta. Se ei häntä haitannut eikä estänyt nauramasta aina, kun mieli teki. Hän pelasi innoissaan kaikenlaisia pelejä, joista varsinkin muistipelissä hän oli lyömätön mestari. Hän oli jäätelön suuri ystävä ja söi itsensä kipeäksi, ellei joku estänyt. Hän rakasti musiikkia, soitti huilua ja lauloi kilpaa kenen hyvänsä kanssa.
Hänellä oli samanikäinen pikku ystävätär, ja he leikkivät yhdessä sisällä ja ulkona. Heidän keinuessaan pihalla tuli puiston varjoista mies, joka kysyi:
- Kuulkaas, hienot rouvat, missäs minä oikein olen? Tytöt hämmästyivät, mekö muka hienoja rouvia, ja alkoivat sitten hihittää eivätkä tahtoneet saada nauruaan millään loppumaan.
Yhtäkkiä Sirilena tajusi, kuka mies oli: kuningas Krastu, hänen äitinsä eno. Hän riensi heti kertomaan äidilleen, joka oli tullut pihalle katsomaan, mutta ei siellä enää ollut ketään. Kuningas oli varmaan lähtenyt päiväkävelylle yksinään, sillä niin voivat kuninkaallisetkin tässä valtakunnassa tehdä. Hänen muistinsa oli alkanut huonontua eikä hän aina tiennyt, missä oli ja kenen kanssa puhui. Alamaisille oli vain sanottu, että siihen ei pidä kiinnittää mitään erityistä huomiota.
Kun Sirilena juoksi keltaisen talon luo, jossa asui hänen toinen ystävättärensä, niin ovesta autettiin juuri ulos kuningas Krastua. Tämä oli taas eksynyt väärään paikkaan. Eihän tästä mitään tule, Sirilena ajatteli, kuningas ei taida osata lainkaan kotiinsa. Hän otti kädestä laihaa, valkotukkaista miestä ja talutti tämän linnaan, jossa viisas kuningatar häntä jo odotti.
Linnassa oli myös kuninkaan sisar, prinsessa Hortensia, joka oli tullut käymään kaukaa merten takaa. Hän keitteli isossa padassa keittoaan ja höpisi itsekseen. Sirilena hiipi hiljaa sisään ja luikahti tupaan, josta ääni kuului. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hortensia poltteli onnensavukkeitaan ja sekoitti toisella kädellä pataansa. Hän puhua posmitti yksitoikkoisella äänellä:
-Jos minä sanon jollekulle, että sen on lopetettava touhunsa, niin sen on tapahduttava. Muuten minä vedän sen oikeuteen, niin että se tokenee ja uskoo, mitä minä puhun. Ja kaikki ulkomaalaiset minä määrään karkotettaviksi kuningas Krastun valtakunnasta. - Hän tuntui unohtaneen kokonaan, että kaukana merten takana, jossa hän asui, hän itse oli ulkomaalainen.
Näitä touhuja Sirilena katseli vähän aikaa hiiskumatta. Sitten hänen kasvoilleen levisi veitikkamainen ilme. Hän sieppasi pöydältä suola-astian, hiipi hiljaa Hortensian taakse ja kaatoi pataan koko sen sisällön. Tulee ainakin tarpeeksi vahvaa, hän tuumi mielessään ja livahti Hortensian tarttumaaan yrittävien käsivarsien alta. Hortensia jäi manaamaan keittonsa pilaantumista, mutta Sirilena hyppeli iloisena pois linnan alueelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti