Kansakoulussa ollessani asuin kotonani vanhempieni ja sisarusteni kanssa paitsi ensimmäisen vuoden koulun lähellä asuvan leskirouvan luona. Silloinhan ei ollut mitään koulukuljetuksia. Koulumatka oli ympäri kiertäen viisi ja suoraan järven poikki kaksi kilometriä. Kouluun menin syksyisin ja keväisin veneellä sisarusteni ja naapurin lasten kanssa. Jokainen meistä osasi uida eikä silloin nuorena pelottanut edes tuulisella ilmalla. Talvella mentiin suksilla tai kävellen.
Muistan aina sen kerran, kun minun ollessani peränpitäjänä heinätukosta tehty tappi irtosi ja veneeseen alkoi tulvia vettä. En ehtinyt edes säikähtää, kun vaistomaisesti otin kengän jalastani ja panin jalkani reiän päälle, niin että veden tulo veneeseen lakkasi. Niin päästiin koulun rantaan.
Ei se tapaus ole tullut uniin, mutta pieni pelko siitä jäi vesillä liikkumista kohtaan. Nyt minua ei enää saisi veneeseen kuin tyynellä ilmalla tai vain hyvin vähäisen tuulen puhaltaessa. Niin paljon olen vieraantunut veneellä liikkumisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti